Copyright © tekijänoikeus: Sananjalka, 2020.
Viidentenä marraskuuta vuonna 2019 järjestettiin Helsingissä, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa, aiheeltaan kiintoisa esitelmätilaisuus, jonka pelkään kielimuurin vuoksi jääneen harvojen iloksi.
Velvollisuuteni on korostaa, että muun muassa pitkän välimatkan vuoksi en itse ollut paikalla, vaikka minua kielimuuri tuskin olisi pysäyttänyt. En myöskään lainkaan tunne esitelmöitsijää tai hänen julkaisemaansa kirjaa. Olen pelkästään saanut tiedon mainitsemastani esitelmätilaisuudesta ja sittemmin lueskellut eräitä aiheeseen liittyviä verkkolähteitä.
Vaikka Suomen ja Unkarin välisiä yhteyksiä nykyään harvoin korostetaan, uskon, että unkarilaisten vaikutus maamme nykykulttuuriin on vahvempi kuin voisi kuvitella. Tämä johtuu siitä, että vuosikymmenten saatossa Suomeen muuttaneista unkarilaisista monet ovat korkeasti koulutettuja. Esimerkiksi oman lähipiirini kokemukset ovat saaneet minut vakuuttumaan siitä, että unkarilaisilla on tuntuvaa vaikutusta Suomen musiikkielämään. Kielitieteen ja kansatieteen aloilla unkarilaisten vaikutus on enemmänkin selviö kuin mahdollisuus.
Uutta minulle on, että meillä on kasvitieteen alalla ainakin yksi unkarilainen vaikuttaja. Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä keskusmuseossa, Helsingin Viikissä, toimii intendentti, dosentti Péter Poczai [pētär potsai]. Tutkimuksellista suuntautumistaan hän on luonnehtinut seuraavasti: »kasvien molekyylisystematiikka, molekyylievoluutio ja genomitutkimus».
Vuonna 2019 Poczai toi esille kiinnostuksensa tieteenhistorian yleistajuistamista kohtaan. Hän julkaisi unkarinkielisen kirjan Imre Festeticsin [imrä fäštätitš] elämäntyöstä ja kertoi teoksestaan unkarin kielellä ainakin mainitussa esitelmätilaisuudessa. Voisi olettaa, että teosta on markkinoitu enemmän Unkarissa, mutta onko itse Poczailla ollut mahdollisuutta olla mukana siellä, sitä en tiedä.
Huomioni kiintyi Poczain teokseen ennen muuta siksi, että sen otsikossa esiintyvä, mielestäni erikoiselta kuulostava nimi Festetics oli minulle jo yli kahden vuosikymmenen takaa tuttu. Unkarissa oleskellessani ja sittemmin vieraillessani olen toistuvasti törmännyt käsitteeseen Festetics-kastély [fäštätitškašteej], jonka voisi suomentaa ’Festeticsien kartanoksi’, monissa yhteyksissä jopa ’Festeticsien palatsiksi’. Toisaalta minua kiehtoi Poczain kirjan aihepiiri, perinnöllisyystieteen varhainen historia, sillä lähipiirissäni on aina ollut kasvitieteilijöitä.
Ei ole mikään ihme, että olen mainituista kartanoista kuullut. Unkarinkielinen Wikipédia tuntee peräti kaksikymmentäyksi Festetics-kastélyia. Moni niistä sijaitsee Balatonjärven liepeillä tai järveen rajoittuvien läänien alueella. Tämä seikka antaa minulle aavistuksen Festeticsin suvun vaikutusvallasta. Kyseessä lienee siis länsiunkarilainen aatelissuku, joka pysyi vauraana ja vaikutusvaltaisena vuosisatoja. Kartanoista erityisen merkittävä on Keszthely’in [kästhäj] Festetics-kastély. Kartanolinnan alkuperäinen rakennusvuosi on 1745, ja nykyiseen asuunsa se muokattiin Unkarin viimeisimmällä todella merkittävällä nousukaudella eli Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian aikana. Laajennustyöt päättyivät vuonna 1880.
Vaikka Festeticsien nimen tuntenee Unkarissa jokainen, ei se välttämättä esiinny suomalaisessa historianopetuksessa. Suvusta ei nimittäin liene milloinkaan noussut kuningasta tai valtionhoitajaa. Suurmaanomistajia, hovivaikuttajia, oppineita ja taiteilijoita suvussa on kuitenkin ollut lukuisia.
Unkarinkielisen Wikipédian mukaan Festeticsien sukuhistoriaa pystytään jäljittämään 1500-luvulle Kroatian Turopoljeen [tūropoľe] asti. Kroatialaiset juuret selittävätkin hyvin sen, miksi nimen pääte on slaavilainen. (Unkarissa on vuosisatojen kuluessa ollut paljon slaavilaistaustaisia sukuja, joitten alkuperä on vaihdellut puolalaisesta serbialaiseen.) Suvun arvonnousu alkoi 1600-luvun puolenvälin tienoilla, ja 1700-luvun loppupuolella suku kohosi kreivilliseksi. Tasziló Festetics [tasilō fäštätitš] ehti saavuttaa jopa herttuan arvon vuonna 1911. Nykyään Festeticsien suku jatkuu Itävallassa, minne heidät oletettavasti pakotti siirtymään Unkarin 1940- ja 1950-luvun poliittinen kehitys.
Tämänkaltaisesta suvusta nousi kreivi Imre Festetics (1764–1847). Hänet tunnetaan myös saksankielisellä etunimellä Emmerich [eməriχ], ja hänen nimensä pitkä unkarinkielinen muoto arvonimineen on tolnai gróf Festetics Imre [tolnai grōf fäštätitš imrä] ’Tolnan kreivi Imre Festetics’.
Imre Festetics, joka kaikeksi onneksi oli selvinnyt kahdeksanvuotisesta sotilasurastaan vain haavoittumisella, tunsi suurta harrastusta maatalouden kehittämistä kohtaan. Jo ennen häntä suku oli kerännyt merkittävän kokoelman maataloustieteellistä kirjallisuutta. Vuonna 1797 Festetics perusti Keszthelyiin Georgikon-nimisen oppilaitoksen, jota pidetään yhtenä Euroopan ensimmäisistä maatalouskorkeakouluista. Sukutilallaan hän kasvatti hevosia, lampaita ja mehiläisiä sekä suoritti kokeiluja muun muassa ulkomailta tuoduilla viljelykasveilla. Erityisesti hän keskitti voimavarojaan lampaitten jalostamiseen. Viidessätoista vuodessa hänen onnistuikin saavuttaa sen tasoisia tuloksia, ettei parempien ominaisuuksien lisääminen tilan lammaskarjaan enää ollut mahdollista ostamalla siitoseläimiä muilta tiloilta. Vuonna 1819 Festetics julkaisi jalostuskokeisiinsa perustuvan kirjoituksen »Über Inzucht» [ǖba intsuχt] (»Sukusiitoksesta»), jossa esitti neljä keskeistä teesiä eläintenjalostuksesta. Teeseistään hän käytti nimitystä die genetischen Gesetze der Natur [dī genē·tišən gəze·tsə dea natū·a]. Festeticsin kiinnostus oli paitsi teoreettista myös käytännöllistä. Merinolampaat olivat hänen aikansa Itävallassa (johon Unkari tuolloin kuului) vielä suhteellisen uusi rotu, ja mahdollisimman korkealaatuista merinovillaa kysyttiin erityisesti Määrissä, missä oli pitkälle kehittynyttä kangasteollisuutta. Syynä siihen, että Festeticsin saavutukset jäivät perinnöllisyystieteen kannalta rajallisiksi, oli se, että hän keskittyi kehittämään entistä laadukkaampaa villaa. Villan ominaisuuksiin vaikuttavat niin monet eri perintötekijät, että villaa koskeviin perinnöllisyystutkimustuloksiin pääseminen on paljon vaativampaa kuin vaikkapa sinisilmäisyyden periytymistä koskeviin.
Festeticsin saavutukset nousivat omana aikanaan kohtalaisen tunnetuiksi varsinkin Unkarissa ja Määrissä, mutta pian hänen työnsä vaipui unohduksiin. Seuraavan kerran siihen kiinnittivät merkittävää huomiota tšekkiläinen Vítězslav Orel [vīťesslaf orel] ja brittiläinen Robert Wood [robət wud] 1980-luvulla. Sittemmin on arveltu, että Gregor Mendel [grēgor mendəl] (1822–1884) mahdollisesti tunsi Festeticsin kirjoituksia ja varsin todennäköisesti sai vaikutteita hänen työstään määriläisten opettajiensa välityksellä, sillä nämä tunsivat Festeticsin tutkimukset hyvin. Aukottomia todisteita Festeticsin ja Mendelin tutkimusten välisestä suorasta yhteydestä ei kuitenkaan liene löytynyt.
Vielä kiinnostavampi ja vaikeammin ratkaistava on kysymys, onko täydellinen sattuma, että nykyään tuntemamme termin genetiikka (engl. genetics [džene·tiks]) loi brittiläinen William Bateson [wiljəm beitsən] (1861–1926) asiakirjatodisteitten perusteella vuonna 1905. Ei ole mitään syytä epäillä, että Bateson olisi tahallaan »varastanut» sanan Festeticsiltä; hänhän oli ottanut asiakseen myös Mendelin tutkimustulosten levittämisen länsimaihin sen sijaan että olisi yrittänyt ottaa ne omiin nimiinsä kuten eräät toiset. Bateson vain ei tehnyt niin laajoja kirjasto- ja arkistotutkimuksia, että olisi ehtinyt havaita Brünnissä [brün] (tunnetaan nykyään paremmin tšekinkielisellä nimellään Brno) ennen Mendeliä käydyn laajan eläintenjalostusta ja perinnöllisyydentutkimusta koskevan keskustelun. Tuosta keskustelusta Imre Festeticsin kirjoitukset muodostivat osan. Vaikkei Festetics asunutkaan Määrissä, hän kävi Brünnissä lampaittenjalostukseen liittyvissä asioissa useita kertoja sekä liittyi kaupungin lampaankasvattajayhdistykseen ja luonnontieteelliseen seuraan, joissa hänen näkemyksiään pidettiin arvossa.
Tällä katsauksellani toivon levittäväni pisaran verran Péter Poczaita kiinnostaneita tieteenhistorian käänteitä suomalaiselle yleisölle suomen kielellä. Katsausta laatiessani olen kyllä pyrkinyt jonkinasteiseen lähdekritiikkiin, mutta käytössäni on ollut aivan liian niukasti aikaa ja lähteitä. Ilahduttavaa olisi, jos Poczain kirja jonakin päivänä käännettäisiin myös suomeksi, sillä ainakin hänen ja Attila Szabón [atilla sabō] aiheeseen liittyvä englanninkielinen kirjoitus luo mielikuvan huolellisesti tehdystä työstä ja helppolukuisesta, mukaansatempaavasta tekstistä.
POCZAI, PÉTER 2019: A Festetics-rejtély. A genetika története és Festetics Imre hagyatéka. – Beszélő városok. ISBN 978-615-5742-10‑1 (nid.). 159 s.
SZABÓ, ATTILA T. – POCZAI, PÉTER 2019: The emergence of genetics from Festetics’ sheep through Mendel’s peas to Bateson’s chickens. – Journal of genetics. 98 (2): 63.